Työhyvinvointi

NLP:n perusoletukset           

Jokaisessa viitekehyksessä on olemassa tietyt lainalaisuudet, perusoletukset, jotka muodostavat sen, mistä käsin asioita kulloinkin tutkitaan, tarkastellaan tai kehitetään.
Nämä auttavat jäsentämään ja ymmärtämään erilaisia tapahtumia esimerkiksi työyhteisössä, vuorovaikutuksessa ja ihmisuhteissa.

Ihmisinä mielemme toiminnasta sanotaan noin 5-10% olevan tietoista ja lopun 90-95% olevan tiedostamatonta toimintaa.

Jos esimerkiksi vesilasissa on savea ja vetä, se näyttää suhmuraiselta, eikä siitä näe Iäpi. Mutta heti, kun pinnasta osa selkiytyy, näkee jo kirkkaammin. Näin ihmisinä mielemmekin toimii. Tunteet heittävät ja heittelevät mielen maisemaamme toisinaan yhtä suhmuraisiksi. Siksi on hyvä olla erilaisia välineitä ja työkaluja tutkia mieltä.

 

 

NLP:n perusoletukset

 

  • Maailma ja maailmankuva ovat eri asioita olettaa, että ihminen rakentaa ja muokkaa yksilöllisen maailmankuvan ’todellisuudesta’, oman karttansa maastosta, henkilökohtaisella kartantekotekniikallaan. Näin ollen ihminen ei reagoi suoraan todellisuuteen, vaan suodattaa sitä oman maailmankuvansa kautta.

 

  • Ulkoinen ja sisäinen informaatio käsitellään viiden aistin avulla. Ihmisen aistien avulla tulevat havainnot/tiedot, sekä ihmisen sisältä peräisin oJevat mielteet, muistaminen ja kuvittelu, käyttavat samaa aivojen neurologiaa. Näin iiiIIä on pohjimmiltaan samankaltainen vaikutus ihmisen käyttäytymiseen

 

  • Vuorovaikutuksessa on kaksi tasoa, tietoinen ja tiedostamaton.
  • Minkä tahansa taidon hiljainen tieto voidaan mallittaa ja opettaa muille.
  • Vuorovaikutuksessa vastaanottaja määrittelee merkitykset, jolloin oletetaan, että viestin merkitys on sen herättämä reaktio.
  • Jos se, mitä teet ei toimi, tee jotain muuta. Ihminen toimii usein samalla tavalla samankaltaisissa tilanteissa, havainnoimatta toimintavoistaan saamaansa paIautetta niiden toimivuudesta. Lisäämällä vaihtoehtoisa tapoja toimia, joustavuus ja onnistuminen vuorovaikutustilanteissa Iisääntyy.
  • Kaiken käyttäytymisen takana on myönteinen tarkoitus. Tällä oletuksella erotetaan toisistaan tärkeä myönteinen tarkoitus, ja kielteiset, toimimattomat keinot, joilla henkilö haluaa saavuttaa tarkoituksensa.
  • Ihmisessä on jo kaikki tarvittavat resurssit ja voimavarat itselleen tärkeisiin muutoksiin.
  • Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Mielen, kielen, kehon ja vuorovaikutuksen havaittavissa olevia tapahtumia ja tapahtumasarjoja tutkitaan NLP:ssa systeeminäkökulmasta. Toiminnan muutoksissa otetaan huomioon seuraamukset koko systeemin kaikkien osien kannalta; (psykologinen) ekologia tarkistetaan aina.

 

NLP:n hyödyt:

1. Vahvistaa ihmis- ja itsetuntemusta
2. Edistää vuorovaikutusta ja yhteistyötä
3. Helpottaa vaikeiden tilanteiden selvittelyä tilannetta avaavalla tai ratkaisevalla tavalla.

 

NLP:tä voi käyttää tukena esimerkiksi vaikka:

-oman polun suunnittelussa
-kriisi-ja stressitilanteissa
-ahdistuksen lievittämisessä
-pelon käsittelyssä
-stressin hallinnassa
-painonhallinnassa
-rentouden lisäämisessä
-uuden oppimisessa
-jännitystiloja lievittämään
-ihmissuhdeongelmien selvittelyssä

 

Tykkäsitkö tästä? Jaa vapaasti muillekin
Facebook
Facebook
LinkedIn
Twitter