Mielen voimavarat ja sisäinen saavutettavuus

Mielen voimavarat ja sisäinen saavutettavuus

Sain kunnian olla kouluttamassa 5.9.2020 Nuorkauppakamarin ACCESS 2020 – A-aluevaalikokouksessa. Entisenä nuorkauppakamarilaisena itsekin, tämä tuntui lähes kunniatehtävältä. Oli hienoa nähdä, missä nyt mennään nuorkauppakamaritoiminnassa ja minkälaista toimintaa sen sisällä nykyään järjestetään. Ehkä pieni kaipuukin iski niihin ”kultaisiin aikoihin.” Nuorkauppakamaritoiminnasta ”potkitaan” lempeästi pois seuraavana vuonna, kun jäsen täyttää 40 vuotta. Sen jälkeen joistakin tulee oman kamarinsa kunniajäseniä tai senaattoreita.
Mutta, muutosten ja maailman mellastaessa ulkopuolella, sekä jatkuvan ärsyketulvan keskellä keskityimme rauhallisessa kokoustilassa kääntämään katseen sisäänpäin ja lisämään voimavaroja lukuisin toiminnallisin menetelmin, hermoston parhaaksi. Kun sympaattinen hermosto hetkeksi hellittää, parasympaattinen voi aktivoitua ja ihminen alkaa palautumaan.
Virikkeisessä kokousympäristössä voi toisinaan yksi, jos toinenkin meistä innostua ja syttyä niin superisti monista uusista tuttavuuksista tai tapahtumista, että unohtuu, miten innostuskin kuormittaa hermostoa.

Totaalinen nollaus toi voimavaroja kokousohjelman keskellä

ACCESS A-aluevaalikokous
Upeat kuvat on ottanut taitava ja tarkkasilmäinen valokuvaaja Lisa McWhirter.


Stressitön mieli -koulutukset
Stressitön mieli -koulutukset sopivat yrityksille, yhdistyksille sekä yhteisöille erityisesti silloin, kun tärkeimmiksi asioiksi koetaan:
- työssä jaksaminen
- aivoterveys
- parempi palautuminen
- tunteiden säätelytaidot
- keskittymiskyvyn vahvistaminen
- stressinsäätelytaitojen vahvistaminen
- ja voimavarojen tukeminen.
Stressitön mieli-koulutusten aikana keho ja mieli rentoutuu ja rauhoittuu. Koulutuksen aikana osallistujat saavat lukuisia keinoja selättää stressiä ja tukea psyykkistä jaksamistaan elämässä, niin arjessa kuin työssä.
Päivän koulutuksen aikana lukuisat rentoutus-, meditaatio-, mindfulness-, kirjoitus-, sekä NLP, ratkaisukeskeisten-, tai narratiivisten harjoitteitteiden avulla.
Koulutuksessa opitaan helppoja keinoja oman hyvinvoinnin tukemiseen ja stressin suitsemiseen kiireenkin keskellä.
Stressitön mieli-koulutukset ovat:
- voimavarakeskeisiä
- konkreettisia
- helposti toteutettavia
- ja käytännönläheisiä.
Koulutus voi kestää TyHy- tai TyKy-päivässä tunnin, iltapäivän tai koko päivän. Erillisestä tilauksesta myös viikonlopun retriitit ja muutaman viikon koulutusprosessit.
