Työhyvinvointi

Pähkinät – aivojemme (salaiset) aktivaattorit

pahkinoita

Pähkinöiden terveellisyydestä tulee uusia tutkimuksellisia todisteita lisää koko ajan. Aiemmissa tieteellisissä tutkimuksissa on jo muun muassa huomattu, miten sydän- ja verisuonitaudit vähenevät pähkinöiden syönnin seurauksena. Kiinnostava tuoreempi tutkimus parin vuoden takaa totesi yhteyden aivojen sähkökäyrien ja pähkinöiden syönnin välillä. Siksi Orava,  tuo pähkinöiden puputtaja onkin ehkä todella viisas terveytensä hoidossa.

Loma Lindan yliopistossa Kaliforniassa tartuttiin aiempaan tietoon, jonka mukaan ravinnon flavonoidit menevät verestä aivoihin ja kertyvät aivoturson eli hippokampuksen alueelle. Siellä sijaitsee oppiminen ja muisti. Flavonoidit ovat antioksidantteja ja niitä on laajasti kasvikunnan tuotteissa. Erityisesti niitä on pähkinöissä, eri pähkinöissä eri lailla.

Tutkijat kokosivat vapaaehtoisia kokeeseen, jossa heidän aivojen toimintaa seurattiin aivosähkökäyrää rekisteröivillä laitteilla. Aivojen sähkötoiminnan muutoksia seurattiin erilaisten ärsykkeiden jälkeen. Ärsykkeitä olivat erilaiset näkö-, haju-, ja makuaistin, menneiden tapahtumien tunnistamisen ja pähkinöiden syömisen. Pähkinävalikoimaan kuului pekaani-,orava web maa-, pistaasi- , cashew- ja saksanpähkinöita sekä manteleita.

Pähkinöiden syönti näkyi aivosähkäkäyrällä delta- ja gamma-aaltojen muutoksina. Pähkinöissä oli eroja: pistaasipahkinät nostivat gamma-aaltoja, maapähkinät delta-aaltoja ja pekaaanipähkinät molempia. Gamma-aallot ovat kytköksissä havaitsemiseen, tiedonkäsittelyyn ja säilömiseen, delta-aallot immuunipuolustukseen. Antioksidantteja oli eniten saksanpähkinöissä, sitten pekaanipähkinöissä.

Vaikka pähkinöiden syönnin seurauksia aivosähkökäyrissä on vaikea muuttaa suoraan kaytännön johtopäätöksiksi niiden merkityksestä aivojen kognitiivisille toiminnoille yllättävää tässä tutkimuksessa oli se, että pähkinöiden nauttiminen näkyi aivoissa välittömästi. Flavonoidien ajatellaan aloittavan aivoissa ketjureaktion, joka johtaa verenkierron paranemiseen ja hermokudoksen lisääntymiseen sekä aivojen hyvinvointiin. Flavonoidien lähteitä ovat myös marjat ja hedelmät.

Lähteet: The FASEB Journal
Lääketieteen tohtori, professori emeritus Heikki Arvilommin kirjoitus Aamuset 30.12.2017

Tykkäsitkö tästä? Jaa vapaasti muillekin